AJANKOHTAISTA
TTS tutkimus selvitti: kauran ja puupelletin polttokokeet viljanpolttoon sopivalla polttimella
Tulevasta viljasadosta ennustetaan runsasta, mutta varastosiilot ovat jo lähes täynnä. Viime aikoina viljojen hinnat ovat olleet laskussa muutaman vuoden nousukauden jälkeen ja hinta on laskenut vuodentakaisesta noin 40 prosenttia. Maatiloilla ja viljan vastaanottopisteissä syntyy myös viljan käsittelyn yhteydessä myyntiin kelpaamatonta jaetta, jonka hävittäminen polttamalla maatilamittakaavan polttolaitteilla on tietyissä olosuhteissa mahdollista.
TTS:n lämpökoeasemalla Rajamäellä tehtiin viljan polttokokeita 2006–2008. Kauran lisäksi vertailupolttoaineena oli puupelletti. Polttimena oli Aritermin FARMJET 20, joka on 20 kW:n nimellistehoinen viljalle ja pelletille soveltuva poltin. Kattila oli Kaukoran Jäspi Pelletti 20, joka on 20 kW:n kattila. Kauraa ja puupellettiä poltettiin sekä nimellis- että osatehoilla.
Sekä kauran että puupelletin poltossa palamisolosuhteet olivat tasaiset ja epätäydellisen palamisen päästöt olivat alhaiset. Kaura eroaa puupolttoaineista muun muassa siten, että kaurassa on noin tuhatkertainen määrä rikkiä verrattuna puuhun. Samoin sen klooripitoisuus on moninkertainen puuhun verrattuna. Tällöin kauraa käytettäessä on vaarana, että savukaasuissa olevat kaasumaiset HCl-ja SO2 -yhdisteet muodostavat kattilaa syövyttäviä yhdisteitä.
Korkeimmat kaasumaisten palamattomien yhdisteiden päästöt mitattiin kauran poltosta osateholla. Katkojakson loppuvaiheessa päästöt kasvoivat merkittävästi, joten katkojaksot eivät saisi olla liian pitkiä. Osateholla päästöjen vaihtelu oli myös suurempaa.
Vaikka tuhkapäästöt puupellettiin verrattuna olivat kauralla suhteellisen alhaiset, laitteiden käytettävyyteen polttoaineen tuhkapitoisuudella on huomattava merkitys. Kauran käyttö lisää käytettävyysongelmia verrattuna puupolttoaineeseen, koska kauran poltosta syntyvän pohjatuhkan määrä on huomattavan korkea. Tuhkanpoisto kannattaa koneellistaa, mikäli kauraa käytetään suuria määriä.
Lähteet:
TTS TUTKIMUKSEN TIEDOTE, LUONNONVARA-ALA: METSÄ 8/2009 (734). Kauran ja puupelletin polttokokeet viljanpolttoon sopivalla polttimella
Kouki J., Vuorio K., Tissari J., Sippula O. ja Jokiniemi J. (2008) Viljan ja siitä saatavan lajittelujakeen polton tekniset vaatimukset ja vaikutukset ympäristöön. TTS tutkimuksen julkaisuja 404.